Anunțul 554807-2026 pentru Finlanda – Servicii de dresaj canin – Näkövammaisten opaskoirat este publicat de HUS-yhtymä și este încadrat la codul CPV 80512000.
Sinteză HarveyAI
Harvey procesează documentele acestei licitații...
Hankinnan kohteena oli Näkövammaisten opaskoirat. Näkövammaisten opaskoira on Koira, joka on koulutettu opastamaan näkövammaisen henkilön itsenäistä liikkumista eri ympäristöissä ja siten lisäämään henkilön liikkumista, itsenäisyyttä ja osallisuutta. Opaskoirapalveluun kuuluu kaikki opaskoirien tuottamiseksi tehtävä toiminta, kuten mm. jalostus, kasvatus, koirien koulutus ja testaaminen, asiakkaiden kurssitus ja jälkiseuranta sekä koirien terveydentilasta huolehtiminen. Hankintaa ei oltu jaettu osiin. Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksesta annetun lain (1397/2016, hankintalaki) liitteen E mukainen lain 107 §:ssä tarkoitettu sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muita erityisiä palveluita koskeva hankinta. Hankinnan arvioitu arvo ylittää sille asetetun kynnysarvon ja hankinta toteutetaan hankintalain 32 §:n mukaisella avoimella menettelyllä. Hankinnassa valittiin kolme (3) Palveluntuottajaa. Tarjouspyynnön liitteellä 3. Sopimusluonnos on esitetty palvelun tilaaminen. Hankinta on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus. Sopimus on voimassa määräaikaisena kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen se on voimassa toistaiseksi. Kyseessä oli useamman hankintayksikön yhteishankinta, joka toteutetaan hankintarenkaana. Hankittavia palveluita tulevat käyttämään HUS-Yhtymä (HUS) ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue.
Electronic auction LOT
false
Eu fund LOT
no-eu-funds
Identifier LOT
LOT-0000
Internal identifier LOT
HUS 179-2025
Ipi measures applicable LOT
false
Renewal maximum LOT
0
Social objective LOT
work-cond
Title LOT
Näkövammaisten opaskoirat
Procedură și anunț11
Form type
result
Legal basis
32014L0024
Legal basis NOTICE
32014L0024
NOTICE identifier
30ca01c8-332b-49a7-833d-d4c0753890bb
NOTICE subtype
33
NOTICE title
Finlanda – Servicii de dresaj canin – Näkövammaisten opaskoirat
NOTICE type
can-social
NOTICE version
2
Procedure features
Avoin menettely
Procedure identifier
dbb3a80e-2fc3-42eb-80f5-5bf4eee0de49
Rezultate, atribuiri și contracte14
Award criterion description LOT
Vertailuhinta 1: Liitteellä 2. Hintaliite tarjoaja antaa hinnan esikurssille (€/kurssi). Vertailussa halvin tarjous saa 30 pistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla: halvin hinta / vertailtava hinta x 30.
Award criterion number LOT
30 | 70
Award criterion number weight LOT
poi-exa | poi-exa
Award criterion type LOT
price | price
Contract conclusion date
2026-06-03Z | 2026-05-15Z | 2026-05-26Z
Contract duration period LOT
MONTH
Contract identifier
Sopimus Näkövammaisten liittos ry Opaskoirakoulu | Sopimus Suomen Opaskoirakoulu Oy | Sopimus Dogmanship Oy
Contract nature
services | services
Organizații și puncte de contact49
Organisation city buyer
HUS | Lappeenranta
Organisation city revieworg LOT
Helsinki
Organisation city signatory
HUS
Organisation city ted esen
Helsinki
Organisation city tenderer
Järvenpää | Vantaa | Kuopio
Organisation contact point buyer
Kilpailutus-tiimi | kirjaamo
Organisation contact point signatory
Kilpailutus-tiimi
Organisation contact point ted esen
eSender
Organisation country buyer
Autoritate contractantă13
Authority main activity
health | gen-pub
Buyer city
HUS
Buyer contact point
Kilpailutus-tiimi | kirjaamo
Buyer country
FIN | FIN
Buyer country sub
FI1B1 | FI1C5
Buyer email
[email eliminat] | [email eliminat]
Buyer group lead
true | false
Buyer identifier
1567535-0 | 3221313-1
Buyer internet address
http://www.hus.fi
Buyer legal type
ra | ra
Loc de executare5
Place of performance
FIN | FIN
Place of performance country LOT
FIN
Place of performance country PROC
FIN
Place of performance other LOT
anyw-cou
Place of performance other PROC
anyw-cou
Câștigători și oferte9
Winner city
Järvenpää | Vantaa | Kuopio
Winner country
FIN | FIN | FIN
Winner country sub
FI1B1 | FI1B1 | FI1DA
Winner decision date
2026-04-24Z | 2026-04-24Z | 2026-04-24Z
Winner identifier
2415349-0 | 0202748-5 | 2092994-1
Winner name
Näkövammaisten liitto ry Opaskoirakoulu
Winner post code
04440 | 02160 | 70100
Winner selection status
selec-w
Winner size
sme | sme | sme
Alte informații publicate26
Acquiring cpb buyer
false | false
Awarding cpb org
false | false
Competition termination PROC
false
Customization id
eforms-sdk-1.13
Description PROC
Hankinnan kohteena oli Näkövammaisten opaskoirat. Näkövammaisten opaskoira on Koira, joka on koulutettu opastamaan näkövammaisen henkilön itsenäistä liikkumista eri ympäristöissä ja siten lisäämään henkilön liikkumista, itsenäisyyttä ja osallisuutta. Opaskoirapalveluun kuuluu kaikki opaskoirien tuottamiseksi tehtävä toiminta, kuten mm. jalostus, kasvatus, koirien koulutus ja testaaminen, asiakkaiden kurssitus ja jälkiseuranta sekä koirien terveydentilasta huolehtiminen. Hankintaa ei oltu jaettu osiin. Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksesta annetun lain (1397/2016, hankintalaki) liitteen E mukainen lain 107 §:ssä tarkoitettu sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muita erityisiä palveluita koskeva hankinta. Hankinnan arvioitu arvo ylittää sille asetetun kynnysarvon ja hankinta toteutetaan hankintalain 32 §:n mukaisella avoimella menettelyllä. Hankinnassa valittiin kolme (3) Palveluntuottajaa. Tarjouspyynnön liitteellä 3. Sopimusluonnos on esitetty palvelun tilaaminen. Hankinta on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus. Sopimus on voimassa määräaikaisena kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen se on voimassa toistaiseksi. Kyseessä oli useamman hankintayksikön yhteishankinta, joka toteutetaan hankintarenkaana. Hankittavia palveluita tulevat käyttämään HUS-Yhtymä (HUS) ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue.
Acord-cadru și sistem dinamic2
Dps usage LOT
none
Framework agreement LOT
none
Termene și durate2
Duration period unit LOT
MONTH
Duration period value LOT
24
Clasificare CPV5
Classification cpv
80512000 | 80512000
Main classification LOT
80512000
Main classification PROC
80512000
Main classification type LOT
cpv
Main classification type PROC
cpv
Valori6
Estimated value CUR LOT
EUR
Estimated value CUR PROC
EUR
Estimated value LOT
5100000
Estimated value PROC
5100000
Total value
5100000
Total value CUR
EUR
Căi de atac1
Review deadline description LOT
Jollei toisin säädetä, valitus tai hankintaoikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.
Date de contact publicate în TED
13
Contactele sunt disponibile utilizatorilor autentificați.Autentifică-te
Textul integral publicat de TEDextinde
Markkinaoikeus
Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Näkövammaisten liitto ry Opaskoirakoulu
Avoin menettely
Näkövammaisten opaskoirat
Vertailuhinta 1: Liitteellä 2. Hintaliite tarjoaja antaa hinnan esikurssille (€/kurssi). Vertailussa halvin tarjous saa 30 pistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla: halvin hinta / vertailtava hinta x 30.
Suomen Opaskoirakoulu Oy
Jollei toisin säädetä, valitus tai hankintaoikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.
Hankinnan kohteena oli Näkövammaisten opaskoirat. Näkövammaisten opaskoira on Koira, joka on koulutettu opastamaan näkövammaisen henkilön itsenäistä liikkumista eri ympäristöissä ja siten lisäämään henkilön liikkumista, itsenäisyyttä ja osallisuutta. Opaskoirapalveluun kuuluu kaikki opaskoirien tuottamiseksi tehtävä toiminta, kuten mm. jalostus, kasvatus, koirien koulutus ja testaaminen, asiakkaiden kurssitus ja jälkiseuranta sekä koirien terveydentilasta huolehtiminen. Hankintaa ei oltu jaettu osiin. Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksesta annetun lain (1397/2016, hankintalaki) liitteen E mukainen lain 107 §:ssä tarkoitettu sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muita erityisiä palveluita koskeva hankinta. Hankinnan arvioitu arvo ylittää sille asetetun kynnysarvon ja hankinta toteutetaan hankintalain 32 §:n mukaisella avoimella menettelyllä. Hankinnassa valittiin kolme (3) Palveluntuottajaa. Tarjouspyynnön liitteellä 3. Sopimusluonnos on esitetty palvelun tilaaminen. Hankinta on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus. Sopimus on voimassa määräaikaisena kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen se on voimassa toistaiseksi. Kyseessä oli useamman hankintayksikön yhteishankinta, joka toteutetaan hankintarenkaana. Hankittavia palveluita tulevat käyttämään HUS-Yhtymä (HUS) ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue.
Hansel Oy (Hilma)
HUS-yhtymä
Vertailuhinta 2: Liitteellä 2. Hintaliite tarjoaja antaa hinnan opaskoiravuorokaudelle. Vertailussa halvin tarjous saa 70 pistettä. Muut tarjoukset pisteytetään kaavalla halvin hinta / vertailtava hinta x 70.
Dogmanship Oy
2026-08-10+00:00
02
t-sme
[telefon eliminat]
poi-exa
none
5100000
price
can-social
HUS 179-2025
gen-pub
029 55 636 30
2026-06-03Z
CON-[telefon eliminat]
CON-0001
CON-0003
ra
Järvenpää
32014L[telefon eliminat]+02:00
FI1DA
2000-01-01Z
24
TEN-0003
TEN-[telefon eliminat]
TEN-0001
sme
00100
eforms-sdk-1.13
RES-[telefon eliminat] Tarjous Näkövammaisten liitto ry Opaskoirakoulu
1567535-0
PL 441 (Uutistie 5, 01770 Vantaa)
2026-05-26Z
Helsinki
FI1C5
30
FI09880841
Lappeenranta
33
70100
4769910 Tarjous Dogmanship Oy
health
work-cond
services
1700000
Sopimus Suomen Opaskoirakoulu Oy
dbb3a80e-2fc3-42eb-80f5-5bf4eee0de49
2.3
ted-esen
open
http://www.hus.fi
FI1B1
ORG-0007
selec-w
[email eliminat]
00520
Mannerheiminaukio 1a
[telefon eliminat]
http://hankintailmoitukset.fi
[email eliminat]
[telefon eliminat]
Kilpailutus-tiimi
ORG-0003
ORG-[telefon eliminat]Z
ORG-0005
ORG-0006
anyw-cou
Sopimus Dogmanship Oy
ORG-0001
ORG-0002
30ca01c8-332b-49a7-833d-d4c0753890bb
EUR
no-eu-funds
02 ••• ••• 05-15Z
true
f250f941-2fa2-4ebd-92eb-baad017c6356-01
http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus
eSender
no
09:47:54+00:00 ••• ••• 31
[telefon eliminat]
kirjaamo
LOT-[telefon eliminat]
TPA-0001
70
TPA-0002
TPA-[telefon eliminat] Tarjous Suomen Opaskoirakoulu Oy
Sopimus Näkövammaisten liittos ry Opaskoirakoulu
09:47:53+00:00
HUS
false
FIN
[email eliminat]
2415349-0
Kuopio
53130
80512000
Vantaa
153/2026
Radanrakentajantie 5
[email eliminat]
Loturi TED
1
HUS 179-2025
Näkövammaisten opaskoirat
5.100.000,00 EUR
Hankinnan kohteena oli Näkövammaisten opaskoirat. Näkövammaisten opaskoira on Koira, joka on koulutettu opastamaan näkövammaisen henkilön itsenäistä liikkumista eri ympäristöissä ja siten lisäämään henkilön liikkumista, itsenäisyyttä ja osallisuutta. Opaskoirapalveluun kuuluu kaikki opaskoirien tuottamiseksi tehtävä toiminta, kuten mm. jalostus, kasvatus, koirien koulutus ja testaaminen, asiakkaiden kurssitus ja jälkiseuranta sekä koirien terveydentilasta huolehtiminen. Hankintaa ei oltu jaettu osiin. Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksesta annetun lain (1397/2016, hankintalaki) liitteen E mukainen lain 107 §:ssä tarkoitettu sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muita erityisiä palveluita koskeva hankinta. Hankinnan arvioitu arvo ylittää sille asetetun kynnysarvon ja hankinta toteutetaan hankintalain 32 §:n mukaisella avoimella menettelyllä. Hankinnassa valittiin kolme (3) Palveluntuottajaa. Tarjouspyynnön liitteellä 3. Sopimusluonnos on esitetty palvelun tilaaminen. Hankinta on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus. Sopimus on voimassa määräaikaisena kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen se on voimassa toistaiseksi. Kyseessä oli useamman hankintayksikön yhteishankinta, joka toteutetaan hankintarenkaana. Hankittavia palveluita tulevat käyttämään HUS-Yhtymä (HUS) ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue.
80512000 — Servicii de invatamant si formare profesionala
Rezultate și atribuiri TED
LOT-00001.700.000,00 EUR
Câștigător: Näkövammaisten liitto ry Opaskoirakoulu · CUI 2415349-0
Contract Sopimus Näkövammaisten liittos ry Opaskoirakoulu3 iun. 2026
LOT-00001.700.000,00 EUR
Câștigător: Suomen Opaskoirakoulu Oy · CUI 0202748-5
Contract Sopimus Suomen Opaskoirakoulu Oy15 mai 2026
LOT-00001.700.000,00 EUR
Câștigător: Dogmanship Oy · CUI 2092994-1
Contract Sopimus Dogmanship Oy26 mai 2026
Detalii licitație
Descriere
Hankinnan kohteena oli Näkövammaisten opaskoirat. Näkövammaisten opaskoira on Koira, joka on koulutettu opastamaan näkövammaisen henkilön itsenäistä liikkumista eri ympäristöissä ja siten lisäämään henkilön liikkumista, itsenäisyyttä ja osallisuutta. Opaskoirapalveluun kuuluu kaikki opaskoirien tuottamiseksi tehtävä toiminta, kuten mm. jalostus, kasvatus, koirien koulutus ja testaaminen, asiakkaiden kurssitus ja jälkiseuranta sekä koirien terveydentilasta huolehtiminen. Hankintaa ei oltu jaettu osiin. Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksesta annetun lain (1397/2016, hankintalaki) liitteen E mukainen lain 107 §:ssä tarkoitettu sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muita erityisiä palveluita koskeva hankinta. Hankinnan arvioitu arvo ylittää sille asetetun kynnysarvon ja hankinta toteutetaan hankintalain 32 §:n mukaisella avoimella menettelyllä. Hankinnassa valittiin kolme (3) Palveluntuottajaa. Tarjouspyynnön liitteellä 3. Sopimusluonnos on esitetty palvelun tilaaminen. Hankinta on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1. Palvelukuvaus. Sopimus on voimassa määräaikaisena kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen se on voimassa toistaiseksi. Kyseessä oli useamman hankintayksikön yhteishankinta, joka toteutetaan hankintarenkaana. Hankittavia palveluita tulevat käyttämään HUS-Yhtymä (HUS) ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue.
Căutări relevante pentru 554807-2026
Legături interne utile pentru CPV, autoritate și expresiile principale din denumirea procedurii.